MinustaNimeni on Carola Furu-Högel ja asun Nevaksessa, etelä Sipoossa, Helsingistä itään noin 40 minuutin ajomatkan päässä. Perheeseeni kuuluu aviomieheni Peter ja kolme lastani Alexander, Jonathan ja Caroline.
Olen kasvattanut kissoja vuodesta 1995 lähtien kasvattajanimellä Bifrost's ja koiria vuodesta 2000 lähtien kasvattajanimellä Kieferhof's. Sekä koirien että kissojen kasvatus ovat rakkaita harrastuksia minulle. Työkseni pidän koirahotellia, Carowartia, jonka perustin vuonna 1999.
Vuonna 2005 valmistuin Borgå Folkakademista Koirakonsultiksi. Koulutusohjelmaani kuului etologia, ongelmakoiran käyttäytyminen sekä koirien kieli. Koulutusohjelmaani kuului myös Suomen kennelliiton järjestämä kurssi tottelevaisuuskouluttamisesta. Koulutuksen pituus oli kaiken kaikkiaan 670 tuntia. Koulutus oli mielenkiintoista ja antoisaa monin tavoin ja on auttanut minua koirien kasvattajana ja koirahotellin pitäjänä.
Minun koirani, ...Vuonna 1997 sain ensimmäisen Hovawartini, Zenyan, joka on kennel Kieferhof'sin kantaemo.
Minulla on tällä hetkellä kaksi omaa koiraa ja kaksi sijoituskoiraa. Omat koirani ovat Vapsu (Kieferhof´s Chick Bostica) ja Loppan (Damirazin Ainutlaatuinen).
...minun kissani...Sain ensimmäisen kissani, Mishcan, vuonna 1987. Vuonna 1993 syntyi ensimmäinen Norjalainen metsäkissani, Mingo, joka on kissalamme, Bifrost'sin kantaemo.
Minulla on tällä hetkellä kuusi omaa kissaa: Gili (Gilrain Felis Audax), Bill (Bifrost's Diane), Leevi (Bifrost's Tizian), Lassi (Bifrost's Michelangelo), Pysen (Dunderkattens Bilbao) ja Spotty (Dunderkattens Biarritz). Bill, Lassi, Leevi, Pysen ja Spotty ovat omia kasvattejani. Gili on joko äiti, isoäiti, isoisoäiti tai isoisoisoäiti kaikille pentueille paitsi Ryövärin tytär pentueelle.
... ja NetteNette, meidän rakas perheenjäsenemme, on nyt nukkunut pois. Keväällä 1996 meille saapui pieni suloinen karitsa nimeltä Nette Mattaksen tilalta. Nette ehti olla meillä 14 vuotta ja 8 kuukautta. Yhdessä Neten kanssa meille saapui myös toinenkin karitsa, joka kuitenkaan ei selviytynyt. Nette sitä vastoin kasvoi hyvää vauhtia. Kun Nette oli kasvanut ja hänet oli tarkoitus palauttaa kotitilalleen, sanoi Brita että me saamme pitää hänet. Samana päivänä haimme Nico-lampaan Neten seuraksi ja niin olimme onnellisia lampaan omistajia.
Kun muutimme Boxista Nevakseen joulukuussa 1996, tulivat Nico ja Nette mukaan. Päivisin ne kävelivät pihalla yhdessä lasten ja koirien kanssa. Keväällä 1997 Nette synnytti 2 mustaa karitsaa, Antonin ja Alman, jotka sitten muuttivat Paippisiin. Kun Nico kuoli vuonna 2003, luulimme että Nette olisi surrut itsensä kuoliaaksi. Nette oli kuitenkin mukana kun Nico haudattiin pelkäämättä kaivinkonetta ja seurasi haudan reunalla kun hauta täytettiin. Tämän jälkeen Nette käveli haudan päälle, määki pari kertaa ja seurasi sitten meitä pois haudan luota – erittäin erikoista käyttäytymistä.
Nyt alkoi uusi aikakausi Neten elämässä. Hänestä tuli erittäin seurallinen ja osallistui kävelyihimme koirien kanssa. Kun koirat haukkuivat merkiksi siitä että on kävelyn aika, ilmestyi Nette paikalle ja seurasi meitä koko kävelyn ajan vapaana. Olihan se joskus hieman hankalaa kun ei haluttu Neten tulevan mukaan, mutta silloin piti vain olla ovela jotta hänet sai huijattua jäämään. Oli myös kertoja jolloin Nette ei halunnut tulla mukaan ja silloin häntä ei saanut mukaan vaikka miten yritti houkutella häntä.
Kun kävelimme Nevaksen tilan läpi, hevosten, aasien ja lampaiden joukossa, pysyi Nette aina koiriemme luona eikä halunnut tutustua tilan eläimiin. Nette osasi myös laskea – kun koiramme juoksivat vapaina ja poikkesivat metsässä, pysähtyi Nette aina odottamaan että kaikki koiramme olivat takaisin tiellä ennen kuin hän jatkoi matkaa. Nette ei halunnut että hänen takanaan oli koiria. Nette opetti myös koiranpennuillemme arvostamaan lampaita. Kissanpentujen kanssa Nette oli hieman kiltimpi.
Kevään saapuessa Nette painui aikaisin aamulla metsään syömään kaikkea vihreää, jonka jälkeen hän palasi majaansa märehtimään. Silloin tällöin Nette poikkesi vanhempieni luo ja sipsutteli heidän terassillaan toivoen että äitini tuo hänelle leipää. Samoin kuin koirillamme, oli Netellä suuri reviiri, mutta hän palasi aina kotiin märehtiäkseen kaikessa rauhassa. Kun hän näki että joku katsoi ikkanast ulos, määkäisi hän tervehdykseksi.
”Potten”, meidän ja eläintemme keidas, oli myös Neten suosikki paikka. Nette ei uinut mutta viihtyi Pottenilla koska siellä hänelle tarjottiin usein jotain hyvää syötävää. Pottenilla äitini on myös istuttanut kukkia, joita oli hyvä mutustella. Orvokit olivat parhaita. Nette osallistui moniin juhliin Pottenilla – oli lasten kutsuja, ristiäisiä, saunailtoja jne.
Kun äitini aamuisin tuli koirahoitolaan, oli hänellä aina mukanaan leipää ja omena Netelle. Nette tiesi tämän, joten kun hän kuuli tai näki äitini, huusi hän tälle. Nette tuli myös mielellään mukaan sieni- tai marjametsälle, ja joskus hän käytti tilaisuutta hyväkseen ja poimi suoraan korista koska olihan se paljon kätevämpää syödä metsän antimia valmiiksi poimittuna. Tänä syksynä kun kriikunapuumme ensimmäistä kertaa tuotti kunnon sadon, käytti Nette tilaisuutta hyväkseen ja nautti mehukkaista marjoista. Monet hedelmän kivistä hän nielaisi mutta monet hän myös sylkäisi ulos. Luulimme ensin että jotain oli juuttunut hänen hampaisiin kun hän pureskeli niin omituisesti, mutta sitten näimme kun kivi lensi ulos.
Kun Nette toukokuussa parturoitiin viimeisen kerran, oli leikkaaja ihmeissään Neten hyvästä kunnosta. Marraskuun alussa huomasimme kuitenkin että heinä ei enää maistunut yhtä hyvin kuin aiemmin ja hän vetäytyi korkealle vuorelle talomme taakse. Soitin tuotantoeläinsairaalaan josta minulle sanottiin että ei muuta kuin lammas heille. Niinpä nostimme Neten autoon ja lähdimme matkaan. Automatka sujui rauhallisesti koska Nette oli aikaisemminkin ollut auton kyydissä. Sairaalaan Nette jäi viideksi vuorokaudeksi sairaalaan, jossa hänet tutkittiin perusteellisesti. Osoittautui että Netellä jostain syystä oli vettä vatsassa, joten ymmärsimme ettei hänellä ollut paljoakaan aikaa jäljellä. Lauantaina haimme hänet kotiin koska olimme luvanneet ettei hänen tarvitse nukkua pois muualla kuin kotonaan. Heti kotiin saavuttuamme lähti Nette ylös vuorelle ja kieltäytyi tulemasta alas. Kun ilmat huononivat ja talvi oli tuloillaan, päätimme ettei ole oikein pitää häntä. Keskiviikkona 17.11.2010 nukkui kaunis ja yksilöllinen Nettemme pois. Neten poistuminen tapahtui rauhallisesti ja aivan loppuun asti Netellä oli näkymät vuorelta metsään, missä hän oli vaeltanut. Jäimme kaikki kaipaamaan häntä kovasti kiitollisina siitä että saimme pitää hänet niin kauan luonamme. Nyt hänet on haudattu koivun alle pottenille.
Kiitos Nette kaikesta!
Kieferhof'sin valokuvagalleriasta löytyy kuvia Netestä.