Kieferhof's
Olen vuodesta 1999 lähtien kasvattanut Hovawartteja kasvattajanimellä Kieferhof's. Sain ensimmäisen Hovawarttini, Zenyan helmikuussa 1997. Kun Zenya tuli meille toivoin voivani käyttää häntä kasvatukseen. Koska Zenyalla oli terveet lonkat ja kyynärpäät, hän näytti hoffilta ja lisäksi hän oli henkisesti vakaa koira, anoin kennelnimeä. Kasvattajien peruskurssin olin suorittanut jo pari vuotta aiemmin.
Koska sukunimeni on Furu (fura on ruotsia ja tarkoittaa honkaa) ja asumme metsässä, jossa kasvaa mäntyjä ja honkia, halusin kennelnimen joka sopisi siihen. Kiefer ja hof ovat saksaa ja tarkoittavat honkaa ja pihaa. Sitä paitsi Hovawart on vanha saksalainen käyttökoirarotu, jota on käytetty pihan vartijana, joten mikä olisikaan parempi nimi kuin Kieferhof?

Kieferhof's pentueet
Syntynyt | Isä | Emä | |
---|---|---|---|
A | 09.01.2000 | Hoffen-Haus Framboise | Hofwaline's Dark Whazenya |
B | 21.01.2001 | Artos von Ostangeln | Hofwaline's Dark Whazenya |
C | 26.08.2002 | Su-Ja Usack | Hofwaline's Dark Whazenya |
D | 04.04.2003 | Hoffen-Haus Isebear | Kieferhof's Chick Axilla |
E | 25.11.2004 | Gejsinglund's Vefter | Kieferhof's Chick Axilla |
F | 05.05.2006 | Hoffilove's Ironman | Kieferhof's Chick Coiscoli |
G | 30.07.2009 | Hofmarien Famous Fog | Damirazin Ainutlaatuinen |
H | 20.10 2009 | Huvimetsän Casimiir | Kieferhof´s Chick Fenja |
I | 23.05.2011 | Bullit vom Dünsener Bach | Damirazin Ainutlaatuinen |
J | 05.02.2013 | Stelmo's Iceman | Damirazin Ainutlaatuinen |
K | 29.01.2016 | Hofmacher Morris | Kieferhof's Chick Inzana |
L | 07.12.2016 | Stelmo's Juno | Chefka's I Kissed A Girl |
Tilastot
Lukumäärä | Keskiarvo/pentue | |
---|---|---|
Pentueita | 12 | |
Pentuja | 95 | 7,9 |
Sukupuolijakauma | ||
Narttuja | 49 | 4,1 |
Uroksia | 46 | 3,8 |
Unohtumattomia hetkiä vuosien varrelta
Kieferhofs Showy Axim BIS Tromsøssa, 18.-19.10.2003
Kieferhof's Showy Axim, "Aksu" oli näyttelyn paras Tromsøssa, Norjassa (tuomarina Elke Peper, Saksa). Aksu asustelee Anne ja Ilpo Oravan luona Piikkiössä. NKK sivuilla näyttelystä.

Tervakoski 2006
Kennel Kieferhof's sijoittui kolmanneksi kasvattajaluokassa.

Tervakoski 2007
Kennel Kieferhof's sijoittui toiseksi kasvattajaluokassa.

World dog show 2008, Tukholma
Kennel Kieferhof's voitti kasvattajaluokan.

Tervakoski 2008